On ollut ihmeellistä huomata, kuinka yksi prokkis voi aiheuttaa niin paljon tunteinta. Tämän eteen on oikeasti koettu lukuisia onnistumisen hetkiä, itkua, stressiä, draamaa, iloa,.. varmaan koko tunneskaalan läpikäynti on kuulunut tähän(kin).
Kyseessähän on ensimmäinen näytelmäni, jossa olen valosuunnittelijana. Käytössä ollut kalusto on ollut niukkaa, mutta olen tietysti pyrkinyt luomaan niin hienoa kuin mahdollista. Skeittihalli itsessään on jo tuonut paljon haasteita. Jokainen valotilanne on mietittävä tarkkaan, sillä esiintymistilan leveys mahdollistaa helposti tiettyjen osien jättämisen pimeiksi.
Ensimmäinen takana, yhdeksän edessä. Tule sinäkin katsomaan nuorisoteatteria, jossa sukupolvet kohtaavat uniikissa ympäristössä ja BMX-pyöräilijät tekevät temppusiaan kesken katutappelun riidoissa olevien sukujen välillä.
Tiistai 22.9. klo 19.00
Torstai 24.9. klo 19.00
Lauantai 26.9. klo 19.00
Sunnuntai 27.9. klo 17.00
Tiistai 29.9. klo 19.00
Keskiviikko 30.9. klo 19
Torstai 1.10. klo 19.00
Sunnuntai 4.10. klo 17.00
Tiistai 6.10. klo 19.00
Torstai 24.9. klo 19.00
Lauantai 26.9. klo 19.00
Sunnuntai 27.9. klo 17.00
Tiistai 29.9. klo 19.00
Keskiviikko 30.9. klo 19
Torstai 1.10. klo 19.00
Sunnuntai 4.10. klo 17.00
Tiistai 6.10. klo 19.00
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti